tajunnanvirtaa sähköisessä muodossa

tajunnanvirtaa sähköisessä muodossa   kirjoittajakuvausihmiset valittavat kaiken puutetta, mutta kukaan ei koskaan oman järkensä vähäisyyttä arkisto2007marraskuulokakuusyyskuuelokuuheinäkuukesäkuuhuhtikuutammikuu2006joulukuumarraskuulokakuusyyskuuelokuuheinäkuuhelmikuutammikuu syndikaatio tajunnanvirtaa sähköisessä muodossa tna vs wwe 28.10.2007 - 18:15 tna impactin ohjelma-aika venyi kahteen tuntiin tässä jokunen viikko sitten. uudistuksen myötä ajattelin, että ehkä tna voisi pikkuhiljaa nostaa profiiliaan ja tarjota jotain uutta ja virkistävää wwe:n ennalta-arvattavien juonikuvioiden vastineeksi. katsoin bound for glorya edeltävän jakson ja se oli mielestäni sangen hyvä pohjustus tulevalle ppv:lle. stingin ja kurt anglen välinen feudi tna:n mestaruudesta kävi kuumana ja pelkästään se riitti tekemään jaksosta kilpailevan firman ohjelmia paremman. myös ppv:n jälkeinen jakso oli mielenkiintoinen, kun angle syytti kevin nashia tappiostaan mestaruusottelussa, sillä seurauksella että nash mäjäytti anglen mattoon powerbombilla. viimeistään siinä vaiheessa oli selvää, että kevin nash tultaisiin näkemään vuosien tauon jälkeen painimassa. on sinänsä mukavaa nähdä nashin kaltainen legenda vielä tositoimissa, vaikkei ehkä olekaan enää main event -tasoa. myöhemmin ohjelmassa stingille luovutettiin hänen bound for gloryssa voittamansa mestaruusvyö. se olikin yksi hienoimmista milloinkaan impactissa nähdyistä hetkistä, kun yleisö taputti seisaallaan ja kannusti legendaa huutamalla "you still got it!" . aikaisemmin ohjelmassa uusintaottelua vaatinut kurt angle ilmestyi pyörätuolissa paikalle ja valitti ettei pysty sttenkään ottelemaan, esitellen joitain lääkärintodistuksia. sting kuittasi anglen peruutuksen kysymällä: "kurt, did your mommy sign that note for you?" seuraavalla viikolla nähtiin sitten uusintaottelu tna:n mestaruudesta angle vs sting. ottelu oli todella sekava, koska oli mahdoton ottaa selvää, kumman puolella otteluun jälleen sekaantunut nash oikeastaan oli. lopputuloksena kurt angle voitti vyön takaisin ja voin sanoa, että olin lopputulokseen erittäin pettynyt. sting tulee lopettamaan uransa todennäköisesti tämän vuoden lopussa ja olisin suonut hänelle hivenen pidemmän ja kunniakkaamman mestaruuskauden, kuin tuo kaksiviikkoinen kausi, joka päättyi heti ensimmäiseen puolustukseen. kaiken huippu on se, että seuraavassa ppv:ssä nähdää tag-team tyyppinen ottelu päämestaruudesta, ihmettelen vain että miksei voinut laittaa vaikkapa fatal-4-way:ta tai jotain vastaavaa? nash ja angle kohtaavat siinä ottelussa stingin ja tämän salaperäisen partnerin.stingin joukkuekaverin henkilöllisyys onkin aika mielenkiintoinen kysymys. don west vihjasi tna todayssa, että stingin partneri on ollut päämestarina kaikissa federaatioissa, joissa on aiemmin esiintynyt. kyseessä on siis joku kovan luokan nimi ja todennäköisesti tna:n uusin värväys. itse veikkaisin että kyseessä on joko booker t, rob van dam tai sitten paul "big show" wight. mutta toisaalta, myös goldberg täyttäisi nämä kriteerit ja hänen siirtymistään tna:han on huhuttu jo kauan. mutta todellinen jymypaukku olisi, jos stingin joukkuetoveriksi paljastuisikin brock lesnar, jolla on pitkä yhteinen historia myös kurt anglen kanssa. hiljattain uutisoitiin lesnarin tehneen sopimuksen jonkun mixed martial arts -federaation kanssa, mutta anglen tna-sopimuksen kohdalla tehtiin aikanaan samanlainen hämäys. kuka tahansa noista nimistä olisi kova vahvistus tna:han, mutta nykyisellä onnettomalla käsikirjoitustiimillä on uskomaton kyky ryssiä kaikki lupaavatkin juonikuviot. jeff jarrett on katkera siitä, ettei itse enää ole firman ykkösstara ja vince russosta voin sanoa sen verran, että hän on kautta aikojen kauhein bookkaaja. russoa ei olisi ikinä saanut päästää käsikirjoitustiimiin, sillä hänen idioottimaiset juonikuvionsa tulevat tuhoamaan tna:n, aivan kuten wcw:llekin kävi aikanaan.angle on pitänyt mestaruutta ihan tarpeeksi viimeaikoina ja kaipaisin niihin kuvioihin uutta verta. kevin nash on ihan kiva lisä sinne, muttei ainakaan pitkäaikaisena mestarina kovinkaan uskottava. haluaisin nähdä scott steinerin vielä joskus mestarina, koska hänellä on kaikki ne ominaisuudet, joita mestarilta vaaditaan. hän on edelleekin uskottava kehässä vaikkapa juuri kevin nashiin verrattuna ja hänen promonsa ovat loistavia. lisäksi steiner on voittanut hienolla urallaan vain yhden päämestaruuden (wcw:n loppuaikojen hirmuhallinto) ja on siten selkeästi aliarvostettu painija. mikäli stingin ura päättyy vuodenvaihteessa, niin uskon että hän kohtaa jäähyväisottelussaan kevin nashin. toki ric flair, hollywood hulk hogan tai the great muta olisivat vielä parempia vastustajia, mutta nash taitaa olla paras saatavilla oleva siihen tilanteeseen.   wwe:n puolella paras juttu on ollut john cenan loukkaantuminen ja randy ortonin mestaruusvoitto. oli jo korkea aikakin saada joku muu main eventer cenan tilalle, sillä raw on maistunut puulta jo monta vuotta kyseisen painijan ylipitkien mestaruuskausien takia. orton tuskin joutuu pudottamaan vyötään vielä cyber sundayssa, koska en jaksa uskoa että vince mcmahon haluaisi ketään facea mestariksi näin lyhyen ajan jälkeen. chris jerichon paluuta on myös ounasteltu kauan aikaa ja se tulee todennäköisesti tapahtumaan hyvinkin pian. ellei ihmeitä tapahdu, niin jericho liittynee raw:n rosteriin ja parin pienemmän feudin jälkeen siirtyy mestaruuskuvioihin. jerichon sopimuksesta liikkuu myös sellainen huhu, että hän tienaisi sen myötä yhtä paljon kuin vincen vävypoika triple h. siitä voi hyvin päätellä, kuinka kovasti wwe halusi jerichon takaisin ja millaisia suunnitelmia häntä varten on.ecw on ohjelmana aika turhanpäiväinen, eikä siitä ole paljoakaan hyvää sanottavaa, lukuunottamatta cm punkin hienoja otteita mestarina. punk on tulevaisuuden nimiä wwe:ssä ja on vain ajan kysymys, milloin hän siirtyy ecw:stä suurempiin ympyröihin. ehkä smackdown olisi toistaiseksi paras paikka punkille, koska raw:ssa hänen olisi vaikeampi saada ohjelma-aikaa, päämestaruudesta puhumattakaan.  smackdownissa onkin ehkä tällä hetkellä kaikkein mielenkiintoisin tilanne. jbl on ollut osallisena juonikuvioihin ja hän on mielestäni edelleen smackdownin paras heel, vaikka onkin nykyään pelkkä kommentaattori. kunnon pahikset smackdownista nimenomaan puuttuvatkin, koska mark henry ja khali ovat tylsiä ja finlay on liian symppis ykköspahikseksi. edge palaa joskus lähiaikoina ja hän olisi minun mielestäni paras vaihtoehto mestariksi. batistan heel turn olisi kiva nähdä, mikäli mies säilyttää mestaruutensa undertakeria vastaan, mutta se lienee toiveajattelua. ei voi muuta kuin hartaasti muistella aikoja, jolloin jbl oli mestari, pieksi kabinettinsa kanssa facet yksi toisensa jälkeen ja sai aina yleisön vihat niskoilleen. myös matt hardy vs mvp -feudi on ollut mukavaa seurattavaa. se juonikuvio tuleekin varmaan jatkumaan vielä kauan ja lopputuloksena uskoisin olevan jomman kumman nousu main event -tasolle.   kumpi federaatio on sitten tällä hetkellä mielestäni parempi? siihen on juuri nyt mahdoton vastata, mutta se tulee merkitsemään paljon, kumpi onnistuu näyttävämmin: jerichon paluu wwe:hen ja tna:n uuden värväyksen debyytti? 0 kommenttia | kommentoi | ilmoita asiaton viesti astrologia - tiedettä vai hömppää? 25.10.2007 - 22:08 aikani kuluksi päätin perehtyä tähänkin aihepiiriin ja katsoa, onko kyseisellä näennäistieteellä mitään uskottavampaa tarjottavaa, kuin iltapäivälehtien joka päivä vaihtuvat ennustukset. suhtauduin asiaan huumorilla, mutta silti ennakkoluulottomasti ja piileehään noissa kai jonkinmoinen totuuden siemenkin. itse ainakin tunnistin itseni kuvauksesta, mutta olisi mielenkiintoista tietää, löysivätkö tätä lukevat tutut minulle ominaisia piirteitä tästä kuvauksesta?aurinko ravussa: tunteellinen, kiltti ja huolehtivainen, mutta taipumusta myös itsekeskeisyyteen. koti ja turvallisuus tärkeitä. hyvä muisti ja herkkänahkaisuus saavat toisinaan kantamaan kaunaa.kuu ravussa: hoivaamiskyky ja intuitiivisuus, joiden vastapainona oikukkaat mielialat ja satunnainen alemmuudentunne. avoimuus ja huolehtivaisuus tyypillisiä piirteitä, mutta vaarana kerätä ympärille holhokkeja hallittavaksi. merkurius leijonassa: järjestelykykyinen, mutta toisinaan itsekeskeinen ja taipuvainen kerskailemaan saavutuksillaan. jääräpäinen, mutta tarpeen tullen aikaansaava. nuorekasta charmia ja elinvoimaa.venus kaksosissa: sosiaalisesti kyvykäs ja seurallinen. joskus kykenemätön keskittymään vain yhteen ihmiseen kerralla, muttei silti välttämättä uskoton. epämaterialistinen ja riippuvainen henkisistä virikkeistä.mars ravussa: ongelmatilanteissa jatkuvasti huolissaan ja jokseenkin haluton keskustelemaan tilanteesta. voi loukkaantua helposti ja kantaa kaunaa loppuelämänsä, mutta puolustaa aina mielipidettään. purkaa kiukkuaan erinäisten töiden parissa kotonaan.  jupiter vesimiehessä: hyvä huumorintaju ja nauttii ihmisten viihdyttämisestä, mutta yksityiselämässä hieman määräilevä. valmis näkemään vaivaa jonkun hyvän asian eteen. erittäin omaperäinen työskennellessään luovassa työssä.saturnus skorpionissa: aineellinen turvallisuus tärkeää, pyrkimyksenä sopeutua ja sen vuoksi joskus piilottelee omia tunteita. taipumusta myös syyllisyydentuntoon.uranus jousimiehessä: vaikeuksia asettua aloilleen ja pysyä kauaa yhdessä paikassa. kaikki uusi ja erilainen kiehtoo. uskoo selviytyvänsä vaikeuksista hyvällä onnella.neptunus kauriissa: voi menestyä taiteessa, mutta vallankäyttäjänä huono, koska sotkee asioita turhaan ja salaa omat motiivinsa. raha-asioissa vaihtelevasti joko taitava tai onneton.pluto skorpionissa: vaikutusvaltainen ja karismaattinen. mielialastaan riippuen joko diktaattori, tai sitten pelastaja. kiinnostunut elämän ja kuoleman kysymyksistä, sekä okkultismista. ei anna helposti periksi vastoinkäymisiä kohdatessaan.     0 kommenttia | kommentoi | ilmoita asiaton viesti spumante - halvinta mitä löytyy 12.10.2007 - 16:07 syysloma alkoi tänään ja ensimmäiset lumi/räntähiutaleetkin ovat sataneet maahan, joten ajattelin että voisin juhlistaa näitä mukamas merkittäviä virstanpylväitä jollain lailla. paras juhlajuoma on kuohuviini, eikä sitä voi pitää pelkästään snobien juomana, kun miettii kuinka halvalla sitä saa jos tinkii merkistä. niinpä marssin pitkäripaiseen katsomaan, mikä on halvinta kuohuviiniä.merkki: spumante coralbakoko: 0,75lhinta: 4,79€väkevyys: 9,5%alkuperämaa: italiaarvio: tämä poksahtaa helposti auki, eikä kuohu ihan mahdottomasti. en edes jäähdyttänyt tätä kauhean kauaa, vaan tyydyin pelkästään lykkäämään pullon pakastimeen pariksikymmeneksi minuutiksi. maku on erittäin miellyttävä ja hedelmäinen, eikä muistuta yhtään elyseen ällöttävää spriimäistä jälkimakua. tämä tuo mieleeni hyvänmakuisen kuivan siiderin, paitsi että tämä on puolet väkevämpää. mikä kuohuviineissä sitten viehättää? ehkä juuri se, että ihmisten mielikuvat kuohuviineistä liittyvät usein juhlimiseen, seurapiireihin ja glamouriin. mutta mielestäni tämä sopii ihan hyvin myös kaltaiseni taviksen baarikaappiin, koska hinta on sangen edullinen ja mielestäni kuohuviinistä pitää voida nauttia myös ilman turhia muodollisuuksia. ei ole pakko omistaa hienoja kullattuja kuohuviinilaseja ja juoda kallista merkkiä, vaan voi ostaa ihan halpaakin ja nauttia sen vaikka suoraan pullosta päin jos siltä tuntuu. mainittakoon vielä että elyseen lisäksi tämä päihittää ainakin pere venturan mennen tullen, vaikka onkin paljon halvempaa. suosittelen lämpimästi kaikille, jotka haluavat kokea vähän luksusta pikkurahalla. arvosanaksi annan 9. 1 kommentti | kommentoi | ilmoita asiaton viesti tilastotietoa 02.10.2007 - 19:31 ihmiset ovat moittineet minua siitä, etten ole näyttäytynyt koululla kovin ahkerasti viimeaikoina, joten kauheissa omantunnontuskissa päätin näin kotona lusmuillessani tehdä edes jotain opiskeluun liittyviä töitä. koululla kun on tiettävästi miljoonia ja miljoonia toinen toistaan mielenkiintoisempia oppiaineita, niin päätin soveltaa tilastotiedon perusteiden fantastisen mielenkiintoista maailmaa erääseen arkiseen asiaan.lähdeaineistona käytin laatikkoon kerättyjä korkkeja ajalta kesäkuu-syyskuu ja jakauma oli seuraavanlainen:lapin kulta: 13 kplscwaben brau: 4 kplperlenbacher: 6 kpl sandels: 7 kplkrusovice: 2 kpl olvi: 45 kplkoff: 49 kplkarhu: 48 kplkarjala: 75 kplsinebrychoff mieto lonkero: 1 kplkesän ja alkusyksyn kaljoista 30% oli karjalaa tämän tilaston perusteella, koffia 19,6%, karhua 19,2%, olvia 18% ja muiden osuudeksi jäi 13,2%.litroina mitattuna noista kaikista tulee vajaat 85 litraa.herääkin kysymys, että kertooko tämä tilasto totuuden minun makutottumuksistani? vastaus on ei, sillä otanta ei ole täysin luotettavaa, koska:* seassa on myös paljon satunnaisten vieraiden jättämiä korkkeja* osa oluesta on tullut juotua kodin ulkopuolella, joten korkkeja ei ole säilynyt* etenkin lapin kultaa olen nauttinut tölkkikaljana huomattavia määriä kyseisellä aikavälillä* koffia ja olvia ostan lähinnä siksi, että ne ovat usein halvempia kuin paremmat merkit* baarissa juon enimmäkseen karhua, koska se on kantapaikan hanakaljanatilastotiede on toisin sanottuna yhtä suurta huijausta ja turhanpäiväistä näpertelyä, ellei sitä suoriteta perinpohjaisesti ja luotettavien tietojen pohjalta. säälin niitä raukkoja jotka tekevät tuollaista työkseen ja erityisesti ihmisiä, joiden työhön kuuluu tehdä päätöksiä tilastojen perusteella. kategoria: yleinen | 0 kommenttia | kommentoi | ilmoita asiaton viesti

Acceuil

suivante

tajunnanvirtaa sähköisessä muodossa  Yahoo! Cinema  Kevin Nash Photo Gallery - DVD-Video. Read dvd-video reviews and ...  Kevin Nash - Love Ya Nine Timez : Läs recensioner och jämför ...  Kevin Nash vs HHH - منتديات مكس كويت www.MixQ8.com  NASH REVIEW  Wrestlemag.com  Yahoo! Answers - Dreamcard #6 ( i will post this later too)?  TNA Wrestling, the Good, and the Bad - Associated Content  Kevin Nash Dvd : Shop, Find, Compare, and Price - AOL Shopping  Nash Resorts - Cavagnac Feedback  كتكوت > WWE Kevin Nash vs The Rock Smackdown after ...  Movies - WCW - Kevin Nash: The Outsider! - VHS - 1999  NASH Family Tree  Yahoo! Respuestas - big dady sexy nash's Perfil Pregunta y Respuesta  Yahoo! Respuestas - ¿Os gustaba KEVIN NASH como luchador?  KEVIN NASH NWO R-TECH BRAND NEW LOOSE FIGURE JAKKS WWE (aukcja ...  Leave Alluc.org  Buy.com - TNA: Wrestling Figures - Kevin Nash 6¨  eBay.co.uk - nash, nash Clothing Footwear, Clothing, Waders, Shoes ...  triple h vs kevin nash hell in a cell Options [الأرشيف ...  ماتش أسطورى Goldberg vs Kevin Nash vs Sting vs DDP من ...  NIGHT OWL MK. II -- WCW Nitro Trading Card Game/Decks  Natural Testosterone Enhancement Helps Wrestling Legend Kevin Nash ...  Pro Wrestling Stars Interviewed In Wrestling Perspective #85  Kevin Nash To Wrestle In TNA?, Dawn Marie's TNA Debut ...  FHWrestling.com - Wrestling News, Rumors, Spoilers, Results ...  FHWrestling.com - Wrestling News, Rumors, Spoilers, Results ...  WCW - Kevin Nash: The Outsider - OnlineSport Forum  Kevin Nash - Gente :: CINeol  NASH TACKLE Lower Prices on many products for 2006  WWE SmackDown! vs. RAW 2008 Message Board - WWE SmackDown! vs. RAW ...  UNITED STATES BANKRUPTCY COURT Not for Publication SOUTHERN ...  Tackle Test -  Tackle Test -  go into the minds of rf video!  Stained Mat - Forget rumors... we do the news!  Kevin Nash Titan Viper TT FS  Next Generation Pharmaceutical Article: An Insight into Business ...  TNA Wrestling News - The Wrestling Post  kevin nash - Vídeos - Kewego  Риболовни принадлежности Filstar - онлайн магазин  1996 -WCW ROSTER The WCW roster for January 1996 was as follows ...  TNA PPV Genesis - WWE  The Punisher (2004) - Production Photos - Yahoo! Movies  Kevin Nash  WCW the Greatest 4 life!  WWE - Hbk vs Hhh vs Goldberg vs Kevin Nash vs Orton vs Y2J ...  Details of Kevin Nash Monster Pursuit Vol1and2 (4discs)-DVDRips ...  TNA Impact Tapings Report: Detailed rundown of Nov. 1 and Nov. 8 ...  Kevin Nash- filmografia - FILMWEB.pl  phillyBurbs.com Blogs Historic reunion in TNA  Online World of Wrestling Forums » Forums » iMPACT! » The Kevin ...  NASH'S SACRIFICE: Not ready to be off the front page yet  Who were the original members of the wolf pack in wcw? - Yahoo! UK ...  Kevin Nash {Big Sexy}'s MySpace layouts & themes - CoolChaser  Kevin Nash Pursuit Strongbow 52'' Net - DinPris.net - Find det ...  RDS - Nash est mon "MVP "de la mi-saison  WWE Kevin Nash vs The Rock Smackdown after WrestleMania XIX ...  Big Carp Tackle, LLC ::...  Ultimate Wrestling :: Kevin Nash